Nuorten yritysneuvontakokemusten
mukaan pienimuotoista yritystoimintaa suunnittelevat
nuoret kokevat nykyiset yritysneuvontapalvelut
etäisiksi. Julkista neuvontajärjestelmää
on kehitettävä palvelemaan entistä
paremmin yrittäjyyttä harkitsevia
nuoria. Tavoitteenamme on tuoda julkiseen
yritysneuvontajärjestelmään
nuorille sopivat palvelutavat, jotta heidät
huomioitaisiin omana kohderyhmänään.
Urana Yrittäjyys –pilottihankkeen
ja Osuuspankkiyhteistyön puitteissa
kehitetyt yrittämisen mallit perustuvat
tulevan EU:n ohjelmakauden seutu- ja teemaryhmien
valmistelussa esille tulleisiin Kaakkois-Suomen
tulevaisuuden mahdollisuuksien kartoitukseen.
Esitäytetyn liiketoimintasuunnitelman
pohjana on käytetty pienimuotoiseen
yritystoimintaan soveltuvissa osin Etelä-Karjalassa
seudullisten yrityspalvelujen kanssa yhteistyössä
laadittua liiketoimintasuunnitelmapohjaa.
Yrittämisen mallien tarkoituksena
on tarjota pienimuotoisesta yrittäjyydestä
kiinnostuneille kanava tutustua eri aloihin
ja perehtyä ohjatusti kannattavan toiminnan
vaatimuksiin. Mallit tarjoavat alan asiantuntijoiden
ja tilastojen avulla laadittuja runkoja,
joiden avulla oman toiminta-alueen erityistarpeita
ja piirteitä täydentämällä
liiketoiminnan käynnistäminen
on mahdollisimman riskitöntä.
Mallien ja laskelmien lähtökohtana
on pidetty sitä, että arvonlisäveron
(liikevaihto max 8500e/v) ja yrittäjän
eläkemaksujen (työtulo vähintään
6054,55e/v) suorittamiseen velvoittavat
tulorajat eivät ylity. Toiminnan käynnistämiseen
sitoutuva pääoma on pyritty pitämään
tarkoituksellisesti mahdollisimman pienenä.
Mallit on siis tarkoitettu ennen kaikkea
yritystoiminnan kokeilemiseen. Varsinaisen
yrityksen perustamiseksi ja jos näyttää
siltä, että em. rajat tulevat
ylittymään, on aina syytä
olla vielä erikseen yhteydessä
seudullisten yrityspalveluorganisaatioiden
asiantuntijoihin.
Alla olevista linkeistä pääset
tutustumaan yrittämisen mallien kuvauksiin.
Halutessasi tutustua lähemmin pienimuotoiseen
yrittäjyyteen ja ottaa osaa Urana Yrittäjyys
opintoihin, saat tarkemmat ohjeet ja opintojen
suorittamiseen tarvittavat käyttäjätunnukset
sähköpostitse tilaamalla ne mika.salminen@kymenvuoksen4h.com
tai samuli.kunnarus@kymenvuoksen4h.com.
Opinnot ovat maksuttomia ja kaikille yrittäjyydestä
kiinnostuneille avoimia. Osa oppilaitoksista
hyväksyy ne myös osasuoritukseksi
vapaavalintaisissa opinnoissa. Tiedustele
asiaa lähemmin omasta oppilaitoksestasi.
Urana Yrittäjyys opintojen laajuus
on noin 80h/2ov/3op.
Yritysrahoitusneuvonnassa sinua palvelevat paikalliset Osuuspankit.
|