Yhdessä olemme enemmän

Avainsanoja toiminnassa ovat verkostot, kumppanuus ja yhteistyö. Lähtökohtana on ajatus, että yhdessä olemme enemmän. Nuori yrittäjä toiminnan tavoitteena on verkottaa yrittäjyydestä kiinnostuneet nuoret paikallisten yrittäjien kanssa. Verkostoihin otetaan mukaan myös yrittäjyyskasvatuksesta kiinnostuneet koulut, järjestöt ja muut toimijat.

Lähtökohtana on nuorten ja yrittäjien yhteistyö. Tarkoituksena on, että nuoret ja yrittäjät verkostoituvat niin, että molemmat osapuolet hyötyvät yhteistyöstä. Nuoret luovat suhteita paikkakuntansa yrityselämään ja saavat sitä kautta mahdollisia työ- ja harjoittelupaikkoja. Yritykset puolestaan saavat potentiaalisia asiakkaita, työntekijöitä ja yrityksen jatkajia.

Eteläisen Suomen alueella kokeillaan erilaisia toimintamuotoja. Tavoitteena on, että nuoret ja yrittäjät löytävät itse sopivat toimintamuodot. Näillä verkkosivuilla tarkoituksenamme on kuitenkin antaa ideoita siitä, millaista Nuori yrittäjä toiminta voisi olla. Käytännössä se voi olla paikallisesti mitä tahansa työelämään tai yrittäjyyteen liittyvää.

Nuoret
Yrittäjät
Koulut

Takaisin etusivulle